Saarioinen.
Saarioinen tuottaa elintarvikkeita. Saarioinen on perustettu vuoona 1955 ja sen kotipaikka on Tampere. Sillä on tuotantoa 6 paikkakunnalla, joista 5 ovat kotimaassa ja 1 Virossa. Saarioisen markkinat ovat kotimaassa, Balttiassa, Ruotsissa, Venäjälle sekä Saksassa. Päätuotteet ovat valmisruoat, säilykkeet, liha ja lihajalosteet.
Joulukuussa 2012 Saarioisen markkinaosuus Suomen valmisruokamarkkinoissa oli yli 50% ja vuonna 2010 Saarioisen liikevaihto oli 326,8 milj. euroa.
Lähteet: Wikipedia, www.saarioinen.fi
maanantai 25. helmikuuta 2013
sunnuntai 24. helmikuuta 2013
Valio Oy
Valio Oy on 18 suomalaisen maidontuottajaosuuskunnan omistama yritys, 9 osuuskuntaa kuuluu Valio-ryhmään, samalla Valio on markkinajohtaja kaikissa tärkeimmissä maitotuoteryhmissä.
Valio perustettiin 1905 ja toiminta alkoi Hangosta, Valio valmisti alkujaan vain voita mutta 1909 laajensi tuotantoaan muihin meijerituotteisiin. Valion päätuoteryhmänä ovat tuoremeijerituotteet. Nykyään Valio on Suomen suurin maidonjalostaja sekä vastaanottaa 86% Suomessa tuotetusta maidosta. Perustehtävänä Valiolla on oman maidon arvon maksimointi.
Valion etuja ovat keskittyminen ensisijaisesti omiin meijerituotteisiinsa, heidän tuottamansa kuluttajaetu ja hyvä kilpailuvaltti on maailmanlaajuinen toimintamalli. Asiakkaana ovat yksityiset sekä yritykset.
Yrityksen markkinat ovat kotimaassa sekä myös ulkomailla, mm. Ruotsi, Venäjä ja Viro. Valion liikevaihto oli 1 929 milj. euroa, vuonna 2011.
torstai 14. helmikuuta 2013
Nokia
Nokia valmistaa matkapuhelimia. Menestys matkapuhelimien
myynnissä alkoi vuonna 1992, kun Jorma Ollilla aloitti Nokian
toimitusjohtajana. Menestys tuote oli
matkapuhelimet ja älypuhelimet. Sen
menestys perustui niiden ensimmäisten matkapuhelimien ominaisuuteen,
tekstiviestien lähettämiseen. Markkina-alueena on koko maailma, mutta ovat
hallinneet matkapuhelimien myyntiä köyhemmissä maissa.
lähteet:
Talouselämä 10.2.2012, talouselämä 20.4.2012, ja Talouselämä
25.1.2012
Jollan menestystarina
Jolla
Jollan tarkoituksena on perustaa liittoutuma, joka
lisensoi MeeGo-pohjaisen käyttöjärjestelmän. Jollan perustivat noin 60 ex-Nokialaista työntekijää, jotka päättivät ottaa Nokian hylkäämän Meego-käyttöjärjestelmän uudelleen käyttöön ja parantaa sitä. Tavoitteena on jakaa lisensoitua käyttöjärjestelmää muille puhelinvalmistajille. Käyttöjärjestelmän valttikortti on sen muokattavuus. Jollan suosio Kiinassa tulee todennäköisesti siitä, ettei se ole Amerikkalainen yritys ja käyttöjärjestelmän avoimuus, jolla pyörii kaikki androidin sovellukset. Jolla aloittaa markkinoinnin Kiinasta, Hong Kongista, ja aikoo sieltä laajentua ympäri maailmaa.
Jollan tarinan voidaan sanoa alkaneen jo ennen kuin Nokia hylkäsi
MeeGon ja siirtyi Microsoftin leiriin, sillä Nokian sisällä kehitystyö oli
aivan sekaisin. Joten helmikuussa 2012 Jolla yrityksenä tuli julkisuuteen ja se
koostui lähinnä entisistä Nokian MeeGon kehittäjistä, jotka halusivat saada
tuotteensa vihdoin valmiiksi. MeeGo nimi vaihtui Sailfishiksi ja yritys pyrkii
julkaisemaan puhelimensa vuoden 2013 aikana.
Rahoitusta Jolla saa 200 milj. muilta yrityksiltä. Raha ei tule kerralla,vaan vaiheittain.

mobiiliblogi.com
talouselämä 5.10.2012
lauantai 2. helmikuuta 2013
Suomen vienti ei vedä
Artikkeli viennin vähyydestä:
http://www.hs.fi/talous/Suomen+vienti+ei+ved%C3%A4++vaihtotase+k%C3%A4%C3%A4ntyi+miinukselle/a1305555697899
Graafeja kauppataseesta ja viennistä:
http://www.teknologiateollisuus.fi/fi/uutishuone/blog/2012-6/suomen-vienti-ja-vaihtotase-kehittyvaet-huolestuttavasti
Taloustiedon sanakirja:
http://www.taloussanomat.fi/porssi/sanakirja/termi/kauppatase/
Kotitehtävä: Lähetä kantaaottava mielipide pohjautuen näihin artikkeleihin. Voit vastata kysymyksiin: Mikä on viennin merkitys Suomelle? Mitä kauppatase kertoo? Mistä kehitys johtuu? Mitä pitäisi tehdä? ota kantaa ja lähetä vähintään yksi kommentti koskien näitä artikkeleita. Voit myös kommentoida edellistä kirjoitusta tai laittaa linkin.

Kurssin ohjelma
YH5 yrittäjyys- ja talouskurssi 2013 4.2. - 25.3.2013
Kurssiohjelma
Ma 4.2 klo 8.15 Kurssin esittely: ohjeet blogia ja yrittäjyyshaastattelua varten. Perusasioita yrittäjyydestä ja sen merkityksestä Suomen talouteen.
Ke 6.2 klo 14.30 Creative blender, toiminnallinen metodi, jolla haastetaan oppilaita tekemään uusia innovaatioita ja saamaan itsevarmuutta. Yrittäjämäinen asenne.
To 7.2 klo 8.15 Sanomalehtiviikon teeman mukaan talousuutisten analysointia Hesarista. Teoriaa: yrittäjän ominaisuudet: luovuus, riskinottokyky ja vastuunkanto. Yhtiömuodot.
Ma 11.2 klo 8.15 Suomalaisia menestystarinoita; teoria,esimerkit,video. Jos jää aikaa, aloitetaan parityö. Liikeidean ja toimintasuunnitelman käsite. Suunnitellaan yrittäjähaastattelun tekoa.
Ke 13.2 klo 14.30 Hyvinkään yrittäjät vieraana: Hyvinkää Sähkö ja Lady Atlas. Yh2 osallistuu myös.
To 14.2 klo 8.15 tietokoneluokassa tehdään pp-esitys ja blogikirjoitus valitusta suomalaisesta menestystarinasta. penkkaripäivä.
Ma 25.2 klo 8.15 Luonostellaan oma yritysidea. Käydään läpi yrittäjyyshaastatteluiden tilanne ja esitellään valitut yritystarinat. Ohjeet Techvillan vierailuun.
Ke 27.2 klo 14.40 Vieraillaan Techvillassa n.tunnin vierailu.
To 28.2 klo 8.15 B2B - käsite. Tutustutaan Studecon oppilaiden harjoitus-yrityksiin Hyriassa ja kirjoitetaan / lähetetään tarjoukset - tehdään kauppoja kaikkien yritysten välillä. Ohjeet maanantain myyntineuvotteluihin.
Ma 4.3. Klo 8.15 Hyriassa tutustutaan Studecon yrityksiin ja käydään myyntineuvottelut yritysten välillä.
Ke 6.3 klo 14.30 Markkinoinnin perusteet, mainosten analyysia.
To 7.3 klo 8.15 Markkinointi jatkuu, oman yrityksen markkinointisuunnittelija ja markkinoiva esittely.
Ma 11.3 klo 8.15 Yrittäjyyshaastatteluiden työstö: pp-esitys ja blogikirjoitus. Viedään myös luentopäiväkirjan artikkeleita blogiin. Ohjeet Koneen vierailuun.
Ke 13.3 klo 14.20 vierailu Koneelle. Tutustuminen tehtaan toimintaan sisältäen näyttelyn ja tehdaskierroksen! Vierailun kesto 2h.
To 14.3 klo 8.15 yrittäjyyshaastatteluiden esittelyä, Talous ja yrittäjyys yo-kokeissa, harjoittelua vanhojen yo-kysymysten avulla.
Ma 18.3 klo8.15 Yrittäjyyshaastatteluiden esittelyä. Suomen vienti, tase, globalisaatio.
Ke 20.3 klo14.30 Vierailu Prismaan. Tutustumme päivittäiskaupan toimintaan ja osuuskunnan toimintaperiaatteeseen.
To 21.3 klo 8.15 Yritysten talous ja kirjanpito
Ma 25.3 klo 8.15 Tarkistetaan blogi ja esitetään viimeiset asiat. yrittäjyys yo- kokeissa harjoituksin.
Huom! Suunnittelemme myös yritysvierailua yhdessä fysiikan opiskelijoiden kanssa. retken toteutus varmistuu kurssin aikana.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)